Vapaapalokunnan (VPK) historiikki

Hanhijärven, Hanhikempin ja Rantalan vapaapalokunnan 70-vuotishistoriikki

Kirjoittaja: Eila Piutula

70-vuotta on pitkä aika, eipä silloin puutu aiheita. Koko kylän tämä on historiaa, vaikka kerrotaan palokunnan vaiheita.
Osa pöytäkirjoistakin päässyt on häviämähän siksi kaikki asiat mukaan ei ole tullut tähän. Isäntämiehet kyläkokouksen koolle he kutsutti palokunta-aate se järkevä, heitä kovasti innosti.
Innokkaimmat asiaan oli maanviljelijä Kustaa Holmi, Vörstin Juhana ja Sylvester Kola sekä Aukusti, Antti ja Jooseppi.

Ensin paloruiskun ostivat, oli päätös se yhteinen, kun palokuntaa ei ollutkaan, he perustivat sen.
Tuhatyhdeksänsataa kahdeksan lumet keväällä juuri suli, silloin tästä asiasta lopullinen päätös tuli. Omat säännöt saatiin ja vahvistettiin sillä Viipurissa ne kuvernöörillä tarkastutettiin.

Oli palokunnan määrä toimia - säännöt sen keksi ennen kaikkea muuta "tulen vaaran torjumiseksi".
Ilman ei synny päätöksiä, kuin yhdessä niitä luodessa, siksi kokouksia saattoi yhteensä olla parikymmentä vuodessa. Kesäilloin kokous yhteinen oli usein kankaalla, liekö kirjuri kirjansa kirjoittanut kannon päässä vai polvella. Niinpä alkoivat palokunnan miehet uutta huonetta rakentaa, palotorvia 4 piti hankkia, sekä miehiä harjoittaa.

Milloin Laurinmäelle oli lippu nostettu salkoon, aloittivat silloin aamuisin tuon kovan harjoitustalkoon. Valkoisesta kankaasta ommeltiin jokaiselle miehelle takki, vaikka huopainen oma lierikko olikin kaikilla lakki. Teetettiin vyöt nahkaiset, sekä merkki hattuihin huopaisiin, oli sakon uhalla tultava näin puettuna harjoituksiin.

Rahan hankinta kai silloinkin oli miesten mielessä, kun tanssilava sijansa sai tuolla Vörstin niemessä. Vuosijuhlihin jouduttiin pyytämään soittokuntaa Armilasta, tää pyytäminen ilkeää ja hankalaa oli vasta.

Silloin kylämme miehet sanoivat: antakaa meidän koittaa, emmekö torvet saatuamme osaisi myöskin soittaa. Mutta vasta on kärrit ruiskua varten ja valjaat hevosen vesitynnyri pitäisi valmistaa, tulen varalta hirmuisen.

Rahahan se on joka ratkaisee - nyt kovasti miehet empi mutta tynnyrin ostoa siirrettiin, torviseitsikko oli mieleisempi. Laina pankista saatiin, torvet ostettiin ja aina siitä asti, sai iltamissa ja hääsaleissa karkeloida koreasti.

Juhlien ja pitojen järjestäjät soittokuntahan luotti, sillä aina tilanteen mukaan löytyi sopiva tuo nuotti. Kun Armilan vuosijuhlille mentiin, kantoi lippua Johan Toikka, hänen jäljessään torvet raikuen kulki marssien koko miesroikka.

Arpajaisiin kylässämme alkoi tulla haluja, tarvittaisiin oma talo sekä lisää palokaluja. Arpajaisia ahkeraan, oli ainakin kerran kesässä arpajaislupakin hankittiin kahdenkymmenentuhannen kappaleen erässä.

Arpajaistoimikunnan jäsenet tuskin haastoi riitaa siihen kuului kuulemma neljä Villeä, kolme Juhoa ja viisi Iitaa. Arpoja paljon myytiinkin, sillä voitoissa ollut ei vika, eräänkin kerran voittoina oli lehmä, lammas ja sika.

Toisen kerran sänky ja piironki oli arpajaisvoittona, myös maanviljelyyn innosti kääntöaura ja astuva. Joka kuukausi kylässä pidettiin tanssit tai iltamat, ne talosta toiseen kiersivät, toinen toistansa hauskimmat.

Kun juhlien alkumarssi messinkitorvista soi, sehän oikean juhlatunnelman kaikkien rintaan toi. Juhlapuhuja - usein herastuomari, myös näytöskappaleet mukavat, kuka vieläkin muistaisi sellaisen kuin "Retusen velkojat".

Usein kolmiottelut ankarat oli ohjelmanumeroina, ja oikein mitalit messinkiset oli kisojen palkintoina. Kun näin oli näytelty, lausuttu ja hurrattu voittajille, jaksettiin lähteä toimekkaina navettapoluille arkisille.

Tulipalojakin joskus oli ja apua annettiin, mutta usein vain kävi niin että vesi kaivosta kannettiin. Kenen hevonen nopein oli, sai käynniltä neljä markkaa. Tällainen päätös kirjoissa on merkittynä tarkkaan.

Normaalin elämän kylässämme sitten vapaussota katkaisi. Suomi itsenäiseksi vapautui, se paljon ratkaisi. Koska keisarin vallasta oli nyt päästy kokonaan, niin ankeitten aikojen jälkeen käytiin innolla ahertamaan.

Muistain isänsä uurastuksen nyt toimeen tarttuivat nuorukaiset, aina myös apua antamassa olleet on kylän ahkerat naiset. Huvitoimikuntakin yritti kovin toimia ripeästi, sillä taloa omaa kaivattiin ja rahoja kipeästi.

Kun kuntamme viinaverorahoista saatiin myös avustus jalo, niin lopulta nousikin kyläämme oma palokunnan talo. Kyläkirjasto, taloissa kiertänyt - jota innolla myös luettiin - ne kirjatkin palokunnan nimiin nyt talon suojihin uskottiin.

Vain rekiretkiä muualle tehtihin, nyt iltamapaikka oli oma, ja kun siellä seitsikko soitteli, oli tunnelma aivan soma. Eikä emännillä lapsinensa ollut mieli paha, sillä kynnysraha iltamiin heistä oli vain piikin raha.

Punaista limonaadia puhvetissa aina juoda jaksettiin, ja paakkelsiineihin, munkkeihin monta penniä tuhlattiin. Kaikki lapsetkin yrittivät vähiä pennejään säästää, jos aniskaramelleja voisi iltamihin ostamaan päästä.

Joku juopottelija silloinkin tahtoi joskus pyrkiä mukaan, mutta Taalikan Villeä narikassa ei kuitenkaan voittanut kukaan.

Vuokraa palokunnan tontistakin piti Kirkkolaan maksaa, kuka näin vanhoja asioita enää muistaa jaksaa. Mutta uusi sota-aika tavoitti taas ja miehet vei mukanansa, kulki naiset lapsineen evakkoon, kärsi koko Suomen kansa.

Palokunnan joukosta sodassa oli kaikki miehet nuoremmat, Jaakko Monto, Vilho Rossi ja Sakari Pulli sekä Lipiäisen veljekset kaatuivat. Sotavuosia kului toisensa jälkeen - sankarit multaan siunattiin, rauha toi rajan pitäjäämme, rahan arvokin muutettiin.

Paloi sodan aikana tuhkaksi myös palokunnantalo ja kalut, ainoa mitä jäi jäljelle oli torvet ja soitonhalut. Nollasta jälleen aloitettiin taas jälkeen ajan pahan, niinpä palokunnan miehetkin hiljalleen kävi työtänsä jatkamahan.

Kaikki tunsivat nyt, uusi aika taas koittaa, soittokuntakin - entistä suurempi - sai usein häämarsseja soittaa. Oli Väinö Pullille aikoinaan soittokunta hyvin rakas, ja Toikan Viljo se rumpalina marssin tahdit takas.

Uusi sukupolvi nousi aivan entisen veroinen, sillä jälleen on kokoon saatu tuo kylähenki yhteinen. Monen monta kertaa miehet ovat kokouksensa pitäneet, ja monet hyvät päätökset on niissä usein itäneet.

Ensimmäiseksi tontin osto nyt tuli kysymykseen, koska tontti hyvä tarjoutui se pantiin päätökseen. On hirsitalkoita pidetty, saatu myös kaivoa kaivaa, monissa muissa talkoissa nähty paljon työtä ja vaivaa.

Tarvittiin jälleen tukuttain rahoja hankkia, lisäksi kylän isännät käyttivät hartiapankkia. Nyt talo on pystyssä uljaana jälleen, sukupolvi uusi se uskalsi, uurasti tälleen.
Talkootyönä saunankin pystyhyn saivat, se löylyillään maksanut on monet hiet ja vaivat. Hyvä on ollut löylyä heittää, sekä vastaa käyttää, vireältä toiminta taas tällä kertaa näyttää.

Nyt on kesäjuhlat jo jääneet ja iltamat maaliskuun, tään nykyisen polven täyttää harrastus muun. Soittajat ne torvensa on unohtaneet aivan, nyt hiihtäjät ja suunnistajat näkee täällä suuren vaivan.
Nyt on urheilijat ja metsästysseura, on ampumahiihdot ja kuntoradat, ja lisäksi kiehuu hirviseurueen kahvit ja soppapadat. Lienevätkö palokunnat ajastansa edellä, kun ei enää tulta saada sammumahan vedellä.

Jauhesammutin on iskusana, muutkin konstit uudet, turvattu on tulta vastaan myöskin vastaisuudet. Nyt palotorvet museoon, sekä letku, kärry, ruisku, kun puhelimella soitetaan tulee sammuttajat kuin tuisku.

On johtajat joutuneet väistymään, silti me muistamme heitä, on uudet miehet nyt johdossa, nyt onnittelemme teitä.

Palopäällikköluettelo on kirjoissa puutteellinen, nykyisen vain tiedän, hän on maanviljelijä Toivo Rantanen.

Jatkakaa nuoret, on aika nyt teidän, sukupolvien saatossa vuoro on väistyä meidän.

Mitä teettekin, esimerkkinä olkaa, ajatellen kotiseutua, Suomen maata, sillä työ, joka jälkeenne jää, ei unhoon häipyä saata.